KD
Kristillisdemokraatit
Puolueen esittely

Järjen ääni tulee kristillisdemokraateilta, ainakin heidän vaalisloganinsa mukaan. Puolueen arvoihin kuuluu kristillisyys, minkä vuoksi heillä on ollut uskontopuolueen leima. Perhearvot ovat puolueelle tärkeitä, samoin lähimmäisyys ja oikeudenmukaisuus.

Kristilliset ovat olleet oppositiossa kaksi viimeisintä hallituskautta. Viimeksi puolue on ollut hallituksessa vuosina 2011-2015. KD määrittelee itsensä keskusta-oikeistolaiseksi puolueeksi. Edellisissä eduskuntavaaleissa heille kertyi 120 144 ääntä, mikä tarkoitti 3,9 prosentin kannatusta.

Puolue on ollut julkisuudessa esillä seksuaalivähemmistöjä koskevien kysymysten takia. Kristillisdemokraatit on joutunut usein huomion keskipisteeksi, kun puolueen entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja Päivi Räsänen on ottanut kantaa seksuaalivähemmistöjen avioliitto-oikeuksiin.

Puolue edustaa konservatiivisia arvoja. Esimerkiksi vuonna 2014 kaikki puolueen kansanedustajat äänestivät tasa-arvoista avioliittolakia vastaan.

Puolueen vaaliteemat
1
Perheiden, lasten, nuorten ja ikääntyvien hyvinvointi. Hyvinvointipalveluiden pelastaminen.
2
Julkisen talouden tasapainottaminen.
3
Suomen kriisinkestävyyden ja huoltovarmuuden vahvistaminen, mukaan lukien kotimaisen ruoantuotannon turvaaminen.
Vastaukset puoluekoneeseen
1/14
Valtion on mieluummin otettava lisää velkaa kuin vähennettävä palveluita.
  • Sari EssayahKD
    Ei
    KD on sitoutunut julkisen talouden kuntoon laittamiseen. Vakaa ja kestävä julkinen talous on kansalaisten etu ja hyvinvointipalveluiden mahdollistaja.