

Vasemmistoliitto on 30 vuoden aikana kehittynyt punavihreäksi puolueeksi, jolle ympäristö- ja ilmastokysymykset ovat koko ajan entistä tärkeämpiä politiikan teemoja.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä on punavihreiden ympäristöaktiivien lisäksi teollisuuden ammattiyhdistysväkeä, matalapalkkaisten palvelualojen edustajia, kansainvälisen rauhanliikkeen puolustajia ja vakaumuksellisia kommunisteja.
Vasemmistoliitto menestyi hyvin huhtikuun 2019 eduskuntavaaleissa. Puolue sai runsaat 250 000 ääntä ja 16 kansanedustajaa.
Eduskuntavaalien jälkeen vasemmistoliitto nousi SDP:n vetämään hallitukseen, jossa vasemmistoliiton on ollut helppo liittoutua demareiden ja vihreiden kanssa.
Kommunistien ja kansandemokraattien poliittista perintöä edustavan vasemmistoliiton kansanedustajat istuvat eduskunnan täysistuntosalissa äärimmäisenä vasemmalla. Talouspolitiikassa vasemmistoliitto korostaa edelleen valtion roolia sekä tavoittelee yritys- ja pääomaverotuksen kiristämistä.
