Työllisyys ja yrittäminen ovat vahvan kuntatalouden perusta. Pystymme tukemaan suotuisaa talouskehitystä siten, että kasvatamme tulopohjaa mahdollistamalla hyvät mahdollisuudet yrityselämälle, työlle ja asumiselle Kontiolahdella.
Vastuullinen kunnan taloudenpito on myös vastuuta tulevista sukupolvista. Tulevilla valtuustokausilla on pidettävä menokuria suurien investointien suhteen ja panostettava kunnan kannalta vain välttämättömimpiin investointeihin.
Lähivirkistysalueet, kuten nuotiopaikat ja ulkoilualueet tuovat paljon iloa kuntamme asukkaille. Ne ovat kustannustehokas tapa lisätä kuntamme viihtyisyyttä, joten niihin voisi laittaa pikkuisen nykyistä enemmän resursseja.