Touko Aalto

Vihreä liitto
Jyväskylä
Ehdokasnumero:
N:o 9
Valitaan

Jyväskylä: äänistä laskettu: 100 %

28.10.2021 18:48

Ääniä yhteensä
670
ennakkoon
423
vaalipäivänä
247
Osuus kunnan äänistä
1,1 %
ennakkoon
1,1 %
vaalipäivänä
1,1 %
Kunta
Jyväskylä
Ikä
37
Ammatti
YTK, yhteiskuntasuhdejohtaja
Koulutustaso
korkeakoulututkinto
Poliittinen esikuva
Minulla ei ole varsinaisesti poliittisia esikuvia. Lähimpänä on Osmo Soininvaara.
Vaaleihin käytetty raha
alle 1 000 euroa

Vaalilupaukset

1
Pyrin edistämään sellaisia toimia/investointeja/uudistuksia, joiden avulla käyttötalouden menojen kasvua voidaan hillitä, kaupungin tulopohjaa vahvistaa ja Jyväskylän asemaa puolustaa kasvavien kaupunkiseutujen välisessä pudotuspelissä.
2
Pyrin edistämään edellä kuvattuja tavoitteita ratkaisukeskeisen yhteistyön kautta etsien tapoja/asioita, jotka yhdistävät mahdollisimman monia poliittisia puolueita ja toimijoita.
3
Pyrin pitämään kiinni ajatuksesta, jonka mukaisesti hyvällä tai huonolla idealla ei ole puoluekirjaa. Se tarkoittaa sekä kykyä antaa tunnustusta eri poliittisten ryhmittymien ehdotuksille että kykyä olla kriittinen omaa viiteryhmää kohtaan.

Äänien jakautuminen äänestysalueittain

EdistymispalkkiÄänistä laskettu 100 %0,0%