Jari-Jukka Jokela

Suomen Keskusta
Ii
Ehdokasnumero:
N:o 16
Valitaan

Ii: äänistä laskettu: 100 %

27.9.2021 06:03

Ääniä yhteensä
84
ennakkoon
45
vaalipäivänä
39
Osuus kunnan äänistä
2,2 %
ennakkoon
2,2 %
vaalipäivänä
2,1 %
Kunta
Ii
Ikä
52
Ammatti
rehtori, luokanopettaja
Koulutustaso
korkeakoulututkinto
Poliittinen esikuva
Hyvin monet henkilöt eri puolueista.
Vaaleihin käytetty raha
alle 1 000 euroa

Vaalilupaukset

1
Vaikutan hyvien peruspalvelujen takaamiseksi iiläisille. Niin koulu-, varhaiskasvatus kuin Sote- palvelujen tulee olla kattavat. Sote- palvelut siirtyvät ensi vaalikaudella mahdollisesti maakunnalle, mutta valmisteluvaiheessa teen niiden eteen töitä
2
Vaikutan hallitun kestävän elinympäristömme kehittämiseen. Esimerkiksi kuntataajamamme ei vastaa nykyaikaisen maaseutumaisen kehittyvän kunnan kuvaa ja ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia tulee kehittää koko ajan.
3
Olen jo meneillään olevan vaalikauden aikana puhunut useaan kertaan kuntatalouden heikosta tilasta. Asiaan pitää saada konkreettinen muutos. Muutoin Iin itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Teen tämän eteen valtuutettuna töitä.

Äänien jakautuminen äänestysalueittain

EdistymispalkkiÄänistä laskettu 100 %0,0%