Kuntalainen kunniaan!
Päättyvän valtuustokauden alussa toin esille kuntalaisten kuulemista ja asukkaiden osallistamisesta palveluiden suunnitteluun jo ennen päätöksentekoa, Kuntalain 22 § mukaisesti. Entiseen verrattuna se on edistynyt huomattavasti.
Oikeudenmukaisuus ja rehellisyys ovat tärkeimmät periaatteeni. Niitä olen noudatanut kaikissa tilanteissa, Myös viranomaiset tekevät joskus vääryyksiä. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana olen niihin puuttunut. Vielä on silti paljon tekemistä.
Monipuolinen ja pitkä kokemus, tieto ja taito – ne ovat edelleen käytettävissäsi - keminmaalaisten hyväksi!
Keminmaan kunnan, sen historian ja asukkaiden hyvä tuntemus on hyvä selkänoja. Joka ei tunne historiaa, ei ymmärrä tulevaa.