Antti Heikkilä

Suomen Keskusta
Järvenpää
Ehdokasnumero:
N:o 264
Valitaan

Järvenpää: äänistä laskettu: 100 %

2.12.2021 21:21

Ääniä yhteensä
149
ennakkoon
93
vaalipäivänä
56
Osuus kunnan äänistä
0,8 %
ennakkoon
0,9 %
vaalipäivänä
0,7 %
Kunta
Järvenpää
Ikä
42
Ammatti
arkkitehti, yrittäjä
Koulutustaso
korkeakoulututkinto
Poliittinen esikuva
Risto Ryti
Vaaleihin käytetty raha
1 000-5 000 euroa

Vaalilupaukset

1
Hyvä yhteiskunta syntyy suunnitelmallisesti yhteisillä päätöksillä ja sen toimivuus perustuu luottamukseen. Haluan osaltani olla rakentamassa yhteiskuntaa maltillisesti keskeltä ja vahvistaa luottamusta. Päätösten on perustuttava faktoihin.
2
Panostetaan lapsiin ja nuoriin ja samalla tulevaisuuteen. Koululta ja vanhemmilta ei vaadita ihmeitä, tavallinen ja turvallinen arki riittää. Perheitä tulee tukea erityisesti vaikeina hetkinä, mutta myös luoda näköalaa, että vaikeuksia voi voittaa.
3
Oikeudenmukaisesti ja suunnitelmallisesti hoidettu talous on hyvinvoinnin edellytys. Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito vaatii jatkuvaa uudistamista. Se on samalla heikoimmista huolehtimista. Laskut eivät voi langeta tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Äänien jakautuminen äänestysalueittain

EdistymispalkkiÄänistä laskettu 100 %0,0%