Olen koko kaupungin Karro jota olen ollut jo monissa vaaleissa,meitä kaikkia täällä tarvitaan. Nykyvaltuustossa teknisen valiokunnan puheenjohtajana olen mielestäni pitänyt tästä kiinni. Välillä on ollut ikäviäkin päätöksiä.
On muutakin elämää kuin torin ympärillä, pyrin pitämään siitä että näin tapahtuisi.
Kahden kauden valtuutettuna olen sen itselleni tiedostanut, että yksin ei kannata pullistella. Yhteistyössä saimme kolme kyläkoulua jäämään, mutta varmaan tulevallakin kaudella joudutaan niistä taistelemaan. Olen valmis.