Eveliina Aaltonen

Vihreä liitto
Lahti
Ehdokasnumero:
N:o 197
Valitaan

Lahti: äänistä laskettu: 100 %

23.7.2021 22:53

Ääniä yhteensä
189
ennakkoon
116
vaalipäivänä
73
Osuus kunnan äänistä
0,4 %
ennakkoon
0,4 %
vaalipäivänä
0,4 %
Kunta
Lahti
Ikä
55
Ammatti
yksikönjohtaja
Koulutustaso
korkeakoulututkinto
Poliittinen esikuva
Ihailen Pekka Haaviston ja Heidi Hautalan pitkäjänteistä sitoutunutta tehtävään ilman oman edun tavoittelua. Heillä on rohkeutta tuoda esiin omat näkemyksensä rauhalliseti perustellen kuitenkaan vähättelemättä muiden näkökulmia.
Vaaleihin käytetty raha
alle 1 000 euroa

Vaalilupaukset

1
Hauan olaa rakentamassa monimuotoista yhteiskuntaa, jossa kaikilla on paikkansa elää. Menestynyt kunta /kaupunki mitataan sillä, että jokaisella sen asukkaalla on mahdollista toteuttaa itsensä näköistä elämää.
2
Yhteisvastuu, päätökset tehdään kuunnellen ja eri toimijat dialogiin kutsuen. Polittinen yhteistyö viranomaisten kanssa kohti yhteisiä tavoitteita yli puoluerajojen. kansalaisten kutsuminen oman alueensa rakntamiseen.
3
Kestävä kehitys ottaa huomioon tulevat sukupolvet ja vastuulliset valinnat. Ympäristö asiat ja imaston muutoksen ottaminen huomioon jokaista päätöstä tehdessä mahdollistaa tulevaisuudessa seuraavien sukupolvien elämän.

Äänien jakautuminen äänestysalueittain

EdistymispalkkiÄänistä laskettu 100 %0,0%