Miina Harmaala

Suomen Keskusta
Lahti
Ehdokasnumero:
N:o 77
Valitaan

Lahti: äänistä laskettu: 100 %

13.4.2023 10:56

Ääniä yhteensä
203
ennakkoon
133
vaalipäivänä
70
Osuus kunnan äänistä
0,4 %
ennakkoon
0,4 %
vaalipäivänä
0,4 %
Kunta
Lahti
Ikä
28
Ammatti
sairaanhoitaja AMK, ensihoitaja
Koulutustaso
korkeakoulututkinto
Poliittinen esikuva
Minulla ei ole varsinaista poliittista esikuvaa. Useista puolueista ja ryhmittymistä löytyy henkilöitä, joita arvostan. Esimerkkinä mainittakoon Annika Saarikko.
Vaaleihin käytetty raha
alle 1 000 euroa

Vaalilupaukset

1
Haluan edistää päätöksenteon ja politiikan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Kuntalaisten osallisuus ja osallistaminen meitä kaikkia koskevaan päätöksentekoon on myös tärkeää. Toimin itse avoimesti ja rehellisesti Lahden ja lahtelaisten parhaaksi.
2
Edistän yhteistyötä. Yhteistyö yli puolue- ja ryhmärajojen sekä toisten kunnioittaminen ovat avainsanoja päätöksenteossa. Yhteisiä asioita ei viedä maaliin yksin. Yhteisellä asialla kuitenkin olemme kaikki, meitä kaikkia varten.
3
Lupaan tehdä parhaani! Otan asioista perusteellisesti selvää ja nojaan päätöksentekoni luotettavaan tietoon sekä toimin talousvastuullisesti. On myös syytä muistaa, että kuntapäättäjän tärkein rooli on kuntalaisten ja kunnan edunvalvonta.

Äänien jakautuminen äänestysalueittain

EdistymispalkkiÄänistä laskettu 100 %0,0%