Jaana Arponen

Suomen Kristillisdemokraatit
Taipalsaari
Ehdokasnumero:
N:o 9
Valitaan

Taipalsaari: äänistä laskettu: 100 %

13.4.2023 10:58

Ääniä yhteensä
39
ennakkoon
19
vaalipäivänä
20
Osuus kunnan äänistä
1,7 %
ennakkoon
1,7 %
vaalipäivänä
1,8 %
Kunta
Taipalsaari
Ikä
45
Ammatti
sairaanhoitaja, kotiäiti
Koulutustaso
korkeakoulututkinto
Poliittinen esikuva
Heitä on monia, mutta mainittakoon, edesmennyt isäni, Lauri Roine. Hän oli yrittäjä, joka arvosti työtä hyvinvoinnin ja menestyksen lähteenä. Hän myös uskoi siihen, että se saa eniten, joka palvelee parhaiten. Hänellä oli lämmin sydän ja kylmä pää.
Vaaleihin käytetty raha
alle 1 000 euroa

Vaalilupaukset

1
Perheiden hyvinvointi alkaen asumisesta aina koulutukseen ja elinkeinoelämään, on minulle tärkeää. Perheitä tulee tukea yksilöllisesti ja ennaltaehkäisemisen periaatteella. Yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä, sekä heikoimpia on tuettava kaikin tavoin.
2
Ympäristön hyvinvointi on elintärkeä lähtökohta aivan kaikelle. On toimittava niin, että ajattelemme maapallon tulevaisuutta. Päätöksenteossa on huomioitava ensin luonnonsuojelun näkökulma. Saimaa ja sen ympäristö on no go kaivoksille
3
Koulutus on kansan sivistyksen, hyvinvoinnin ja hyvän kehityksen edellytys. Laadukas koulutus ja hyvinvoivat kouluyhteisöt, joissa jokainen lapsi näkyy ja kuuluu positiivisella tavalla ja saa oppimiseensa tarvittavan tuen, on turvattava.

Äänien jakautuminen äänestysalueittain

EdistymispalkkiÄänistä laskettu 100 %0,0%