Teen kaikkeni, että Lapinlahdella luotetaan omiin vahvuuksiimme ja yhdessä tekemiseen. Annetaan arvoa työnteolle ja yrittämiselle, arvostetaan maaseutua ja sen mahdollisuuksia ja kunnan palvelut pidetään kunnossa kaiken ikäisille.
Kunnan henkilöstö ja kuntalaiset nähdään voimavarana. Tahdon painottaa esimerkiksi henkilöstön hyvinvointia ja siihen satsaamista. Näin pystytään varmistamaan laadukkaat palvelut ja niiden kehittäminen.
Lupaan olla sillanrakentaja. Lapinlahden tuleva kehitys ja suunta on viime kädessä riippuvainen meistä kaikista kuntalaisista, millaisen me siitä yhdessä haluamme tehdä ja millaista yhteistyötä teemme naapurikuntien sekä eri toimijoiden kanssa.