Perehdyn asioihin ja edistän päätöksenteon avoimuutta. Sitä, että kuntalaisella on mahdollisuus saada tietoa tulevista asioista ja osallistua päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa.
Rakennan keskustelevaa yhteistyötä. Pienessä kunnassa on voimaa, kun eri puolueiden luottamushenkilöt ja kunnan virkamiehet tekevät töitä yhteisen päämäärän eteen. Rakennetaan, ei revitä. Luodaan mahdollisuuksia uudelle.
Tällä vaalikaudella tahdon paneutua kunnan viestintään ja pito- ja vetovoimaan. Pitovoima on nykyisistä asukkaista huolehtimista. Vetovoima on uusien asukkaiden ja yritysten tavoittamista ja kohtaamista myönteisellä, mieleen jäävällä tavalla.